[English version can be read here.]
Atrum Materia soittaa 70-80-lukujen hard rock -klassikoita eli muun muassa Deep Purplen, Rainbow’n, Black Sabbathin, Led Zeppelinin, Iron Maidenin, Uriah Heepin ja Whitesnaken parasta tuotantoa.
Mitä Atrum Materia tarkoittaa?
Suurin osa maailmankaikkeuden massasta ja energiasta on näkymätöntä. Tätä puuttuvaa ainetta kutsutaan pimeäksi aineeksi, englanniksi dark matter ja latinaksi atrum materia. Ei tiedetä, missä ja mitä pimeä aine on, mutta tiedemiesten laskelmien mukaan jossakin sen on pakko olla. Bändimme fyysikko, tekniikan tohtori Juha, kehitti hypoteesin, jonka mukaan universumin pimeä energia onkin täällä – meidän bändissämme. Kaikki merkit viittaavat siihen, että se on hänen käsittämättömän äänekkäässä bassovahvistimessaan.
Bändin työnimi oli alun perin Dark Sunday, joka muutettiin yhteisen pitkän ja perusteellisen mietinnän jälkeen Atrum Materiaksi 24.6.2009.
Bändin historia
Bändin perustivat terapiaprojektikseen alun perin Timo, Juha ja Mikko (ensimmäinen rumpali) vuonna 2007. Ajatuksena oli soittaa huvin vuoksi niitä yhteisiä mielibiisejä – ennen kaikkea Black Sabbathia – joita ei muissa bändeissä päässyt soittamaan. Kokeiltuaan useita eri laulajia, bändi kutsui Pasin koelauluun 28. toukokuuta 2008.
“Olin hakenut Muusikoiden.netin illmoituksessa joko humppa- tai hevibändiin. Nyt kävi näin”, Pasi kertoo.
“Treenis oli Tikkurilassa vanhalla silkkitehtaalla. Muistan, miten rumpali Mikko tuli puku päällä puoli tuntia myöhässä ja aloitti hirveän kiroilun, koska hänen peltinsä oli anastettu treenikseltä. Peltiä ei löytynyt, mutta aloitimme lopulta ensimmäisen biisin. Toisessa säkeistössä hän keskeytti soiton, sillä hän oli soittaessaan havainnut kadonneen peltinsä toisen pellin päällä, mihin hän oli sen itse viimeksi jättänyt. Hieman outo saundi siitä lähtikin.”
Ronnie James Dioa arvostava Pasi muutti bändin repertuaaria progressiivisesta vanhan liiton hevistä melodisempaan klassiseen hard rockiin, jossa lauluosuudet olivat vaativampia kuin vanhassa Sabbath-musiikissa. Vuosien varrella bändi on koonnut settilistoilleen hyvin laajan repertuaarin klassista hard rockia mutta myös tanssittavaa saman genren musiikkia. Myös erilaisia teemakeikkoja on tehty, esimerkiksi Atrum Materia Goes Kasari (80-luvun hard rockia).
Kiireinen asianajaja Mikko lopetti bändissä vuoden 2009 alussa, ja Niko tuli hänen tilalleen 22.4.2009. Niko soitti kanssamme elokuuhun 2011 asti. Hänen tilalleen tuli syyskuussa 2011 nykyinen rumpalimme Samuli. Samulin rupeama päättyi 20.1.2016, ja puikkoihin palasi Niko 8.2.2016. Hän kuitenkin lopetti jo 21.5.2016, minkä jälkeen bändin historian neljäntenä rumpalina aloitti Henkka 30.6.2016.
Pitkäaikaista kiipparistia emme ole useista yrityksistä huolimatta onnistuneet löytämään. Niinpä olemme muokanneet ohjelmistoamme kahdelle kitaralle soveltuvaksi, mutta enemmän kuin mielellämme ottaisimme pysyvän kanttorin riveihimme! Atrum Materian kiipparisteina ovat toimineet Ahmed eli Kari (2009), Make (2010) ja Timo K. (2011-2012). Make palasi keikkakanttoriksi bändin riveihin helmikuussa 2016, ja pääsimme iloksemme jälleen Hammondien makuun.
Keikat ja musiikki
Atrum Materia teki ensimmäisen keikkansa Helsingin Painobaarissa syyskuussa 2009. Sen jälkeen olemme soittaneet muualla Helsingissä sekä muun muassa Lappeenrannassa ja Vimpelissä. Kun monia biisejä on hiottu treeniksellä jo vuosikausia, keikkailu on se juttu, joka pitää mielen virkeänä ja motivaation korkeana.
Ensimmäinen studiodemomme nauhoitettiin ja miksattiin Ukko-studiolla Helsingin Roihupellossa kesä- ja heinäkuussa 2010. Mukana olivat tuolloin rumpali Niko ja kiipparisti Timo K. Demotimme neljä biisiä: Highway Star (Deep Purple), Catch the Rainbow (Rainbow), Heaven and Hell (Black Sabbath) ja Heartbreaker (Led Zeppelin).
Seuraavat kaksi demobiisiä tehtiin Studio 303:ssa Helsingin Malmilla kesäkuussa 2014. Rumpalina Samuli, ja ilman kiipparistia pärjättiin. Demobiiseinä Rainbow’n Long Live Rock’n’Roll ja The Temple of the King.
Heinäkuussa 2014 kuvasimme myös live-vetoja On the Rocksissa. Katso koostevideo täältä. Kuvaajana ja editoijana toimi Marko Valkonen, Endopixel Oy.
Comments
Trackbacks & Pingbacks
No incoming links found yet.